Vähän ihmetyttää sekä suomalaisen median että poliitikkojen asenne ruotsalaisten tuoretta salakuuntelulakia kohtaan. Tai pikemminkin asenteen puute. Lain hyväksymisestä on jo kuukausi ja vasta tänään Ylen uutisoi otsikolla “Venäläiset operaattorit huolissaan Ruotsin televalvonnasta” siitä, miten 80 prosenttia Venäjän Internet- ja puheluliikenteestä kulkee Ruotsin kautta. Jutun alussa kerrotaan, miten yhtiöt ja kansalaiset ovat huolissaan, mutta pian jutun sävy muuttuu kuitenkin tyyliin “…kovin huolissaan venäläiset teleoperaattorit eivät vielä tunnu olevan ruotsalaisesta salakuuntelusta” ja “erityisen huolissaan eivät ole kansalaisetkaan”, minkä jälkeen lainataan yhtä haastateltua, joka sanoo, ettei hänellä ole mitään salattavaa. Loppu juttu on muutenkin varsin vähättelevää tyyliä. Todetaan muun muassa, että venäläisillä on osaamista salakirjoittamisessa. Eihän tuollaisella osaamisella ole mitään merkitystä. Kryptografia on ihan julkista tietoutta riippumatta siitä, ovatko kyseessä venäläiset vai jonkun muun maalaiset ihmiset. Olennaista on se, käyttävätkö ihmiset salakirjoituksia. Varsin harvat käyttävät.
Se mikä asiassa vielä enemmän ihmetyttää, on se, että media ja poliitikot eivät puutu Suomen asemaan tässä salakuunteluasiassa. Samalla lailla, suomalaisten viestintä maailmalle kulkee ruotsin kautta. Eivätkö kyseiset tahot käsitä tätä vai eivätkö he vain halua, että siitä puhutaan? Pari viikkoa sitten Yle mainitsi tämän seikan uutisoinnissaan jossain sivulauseessa, mutta siitä jäi vähän outo maku, kun sanoivat positiiviseen sävyyn mahdollisuudesta, että Suomen tiedustelu käyttäisi ruotsalaisten tietoja hyväkseen. Eikö kukaan ole huolissaan suomalaisten yritysten viestinnästä?