Toimittajilla kisainnostusta?

Käviköhän nyt niin, että jollain Iltalehden toimittajalla olisi lähdekritiikki sumentunut, kun pääsi uutisoimaan “kiinalaisista huijareista”. Artikkeli väittää, että Pekingin olympialaisten mitalit olisivat 99 prosenttisesti lyijyä ja vain maalattu kultamaalilla.

Juttu vaan näyttää lähes sanatarkalta käännökseltä koomikko Andy Borowitzin kirjoittamasta vitsistä. Alkuperäinen juttu löytyy The Huffington Post-sivustolta sekä Borowitzin omilta Borowitz report-sivuilta. Ehkä toimittaja ei lukenut The Huffington Postin juttua ihan loppuun saakka. Kappaleeseen, jossa kerrottiin, kuka Andy Borowitz on. Tai ehkä juttu tuli vielä useamman mutkan kautta.

Anssi Kela otsikoinnin uhrina

Tällä kertaa harhaanjohtavan otsikoinnin uhriksi joutui muusikko-kirjailija Anssi Kela. Syypäänä oli Iltalehti. Itse artikkelia en onnistunut löytämään ainakaan lehden verkkoversiosta. Otsikon, “Aivohäiriö varjostaa loppuelämääni”, näin lööpissä. Tapauksen sisällöstä luin Helsingin Sanomien artikkelista “Anssi Kela pahoitti mielensä aivohäiriöotsikosta”.

Helsingin Sanomienkin jutulla olisi mielestäni voinut olla parempi otsikko. Juttua kuvaavampi otsikko olisi kertonut Iltalehden otsikoineen Anssi Kela -juttunsa virheellisesti. Nykyinen ostikko kertoo vain Kelan pahoittaneen mielensä, muttei ota kantaa siihen, että otsikko on tuulesta temmattu. Muuten kuitenkin pisteet Hesarille ja Kelalle. Kela teki fiksusti hakiessaan “oikaisua” toisen lehden kautta. Iltalehdelle asiasta valittaminen olisi vain antanut heille uuden otsikon.

Harhaanjohtavaa uutisointia formuloista ja Räikkösestä

Oikein pistää taas kiukuksi, kun lukee Iltalehden otsikointia ja uutisointia. Otsikkona oli “Kimi Räikkönen tönäisi pikkutytön maahan” ja itse juttu kertoi paheksuen, miten Youtube-palvelustakin löytyvällä italialaisen Mediaset-televisioyhtiön videopätkällä Kimi Räikkönen tönäisee nimikirjoitusta metsästävän pikkutytön nurin eikä edes pysähdy pyytämään anteeksi. Myöhemmin juttu tarkentaa, että nimikirjoituksen pyytäjä olikin tytön äiti. Kuitenkin, jos lukija katsoo linkkinä annetun videon, voi hän itse todeta, että Kimi ei näytä edes koskevan tyttöön. Tyttö juoksee itse päin äitinsä nimikirjoituskansiota ja kaatuu. Kimi näyttää olevan tytöstä huolissaan enemmän kuin nimikirjoitusta saalistava äiti.

Onko todella liikaa vaadittua, että toimittaja olisi itsekin katsonut jutussa mainitun videon. Katsokaa itse ja arvioikaa.

Edit: Nyt Iltalehti on vaihtanut jutun otsikolle “Lukijat: Kimi, miksi et edes pysähtynyt?”. Yrittävät syyttää lukijoita. Jos kuitenkin vilkaisee heidän keskusteluosastolleen, huomaa, että lukijat ihmettelevät ja haukkuvat Räikkösen sijasta toimittajaa ja Iltalehden juttua.

Myös jutun alkuperäisen kirjoittajan nimi ja sähköpostiosoite oli poistettu. Oli tainnut ruveta toimittajan sähköpostilaatikko pullistumaan närkästyneiden lukijoiden posteista.

Valitettavasti en usko, että lehti oppii näistä virheistään yhtään mitään.

Edit2: Tässä vielä linkki jonkun ottamaan kuvakaappaukseen, josta näkyy alkuperäinen juttu, muutettu juttu ja keskusteluosion otsikoita: http://konkurssipesa.com/~k3ttun3n/kollaasi.jpg

Ammattitoimittajat ja “puuhastelevat kansalaisjournalistit”

Helsingin Sanomissa oli juttu otsikolla “Raja ammattitoimittajan ja kansalaisjournalistin välillä hämärtyy verkossa”, jossa toimittaja kertoo, miten ammattitoimittajien kilpailijoiksi on noussut “puuhastelevia kansalaisjournalisteja”. Juttu kertoo, miten blogien lisäksi on alkanut ilmestyä sivustoja, joilla toimivat yhteisöt tuottavat uutisia ja keskustelevat niistä. Myös kaupallisesti. Jutussa on paljon hyvää asiaa, mutta jutun kirjoittaneen toimittajan esitystapa jättää maun asenteesta “me ammattitoimittajat ja nuo vähempiarvoiset pyrkyrit”.

Lukijoiden kommentit itse juttuun ovat jälleen parasta antia. Lukijat muistuttavat mm. siitä, että niin sanotut kansalaisjournalistit ovat usein alansa asiantuntijoita, joiden omasta alastaan kirjoittamat artikkelit ovat huomattavan paljon asiapitoisempia ja tarkempia kuin “oikeiden toimittajien” kirjoitukset. Lukijat huomauttavat myös, että toimittajat ovat erityisesti kirjoittamisen ammattilaisia ja heidän juttunsa ovat usein esityksellisesti onnistuneempia, mutta että tällä ei kuitenkaan voi korvata sisällön virheellisyyksiä.

Valitettavan usein tosin ovat lehdissä julkaistut jututkin kieleltään pahasti ala-arvoisia. Joskus jutuista on selvästi näkyvissä tekstinkäsittelyohjelman käyttö. Asia on ensin kirjoitettu yhdellä tavalla, mutta sitten muutettu toiseen muotoon leikkaamalla ja liimaamalla osia toisaalle, jolloin osa sanoista on jäänyt väärään taivutusmuotoon, osa on kahdesti ja jotkut sanat jääneet kokonaan pois. Kannattaisi pyytää joku toinen oikolukemaan teksti ennen julkaisemista. (Ja tämähän ei koske minua, kun en ole ammattitoimittaja eikä minulta mitään edes odoteta.)

Kaikki kansalaistoimittajat eivät tietenkään ole todellisia asiantuntijoita, joten lukijalle jää tietenkin vastuuta. Sama mediakriittinen vastuu lukijalla on ammattitoimittajienkin juttuja lukiessa, mutta lukija ei niitä lukiessaan välttämättä osaa olla yhtä varuillaan virheiden varalta. Tämän vuoksi onkin hienoa, että nykyisin lehtien verkkoversioissa on yleistynyt lukijoiden mahdollisuus kommentoida. Osa kommenteista on totta kai luuloa ja hälyä, mutta usein sitä kautta muut asiaa tarkemmin tuntemattomat lukijat voivat myös löytää jutussa piilevät virheet ja epätarkkuudet.

Kansalaisjournalismia löytyy muuten myös suomenkielisestä Wikiuutiset-palvelusta, joka on Wikipedian sisarprojekti.

Suomalaisten suhtautuminen salakuunteleviin ruotsalaisiin

Vähän ihmetyttää sekä suomalaisen median että poliitikkojen asenne ruotsalaisten tuoretta salakuuntelulakia kohtaan. Tai pikemminkin asenteen puute. Lain hyväksymisestä on jo kuukausi ja vasta tänään Ylen uutisoi otsikolla “Venäläiset operaattorit huolissaan Ruotsin televalvonnasta” siitä, miten 80 prosenttia Venäjän Internet- ja puheluliikenteestä kulkee Ruotsin kautta. Jutun alussa kerrotaan, miten yhtiöt ja kansalaiset ovat huolissaan, mutta pian jutun sävy muuttuu kuitenkin tyyliin “…kovin huolissaan venäläiset teleoperaattorit eivät vielä tunnu olevan ruotsalaisesta salakuuntelusta” ja “erityisen huolissaan eivät ole kansalaisetkaan”, minkä jälkeen lainataan yhtä haastateltua, joka sanoo, ettei hänellä ole mitään salattavaa. Loppu juttu on muutenkin varsin vähättelevää tyyliä. Todetaan muun muassa, että venäläisillä on osaamista salakirjoittamisessa. Eihän tuollaisella osaamisella ole mitään merkitystä. Kryptografia on ihan julkista tietoutta riippumatta siitä, ovatko kyseessä venäläiset vai jonkun muun maalaiset ihmiset. Olennaista on se, käyttävätkö ihmiset salakirjoituksia. Varsin harvat käyttävät.

Se mikä asiassa vielä enemmän ihmetyttää, on se, että media ja poliitikot eivät puutu Suomen asemaan tässä salakuunteluasiassa. Samalla lailla, suomalaisten viestintä maailmalle kulkee ruotsin kautta. Eivätkö kyseiset tahot käsitä tätä vai eivätkö he vain halua, että siitä puhutaan? Pari viikkoa sitten Yle mainitsi tämän seikan uutisoinnissaan jossain sivulauseessa, mutta siitä jäi vähän outo maku, kun sanoivat positiiviseen sävyyn mahdollisuudesta, että Suomen tiedustelu käyttäisi ruotsalaisten tietoja hyväkseen. Eikö kukaan ole huolissaan suomalaisten yritysten viestinnästä?

“Laatulehdistökin” liukuu huolimattomuuteen ja sensaatiohakuisuuteen

Alkuvuoden aikana olen hämmästellen seurannut, miten lehdet, joiden olen luullut pitävän kiinni jonkinlaisesta laadusta, ovat liukuneet tavallisen skandaalilehdistön tasolle. Sekä juttuaiheissaan että juttujensa sisällössä ja faktojen tarkistamattomuudessa. Erityisesti olen ollut huolissani Helsingin Sanomien tilasta. Tähän asti olen kuvitellut HS:n tarkistavan juttujensa taustat ja uutisoivansa tärkeistä asioista. Kevään kuitenkin täyttivät Hesarissakin hosumalla tehdyt epämääräisesti vihjailevat jutut eduskunnan ahdistelusyytöksistä ja “tekstiviestiskandaaleista”. Tyhmempi olisi voinut kuvitella, että kyseessä olisi ollut opposition järjestämä jäynä hallituspuolueille. Ihanko oikeasti muutama ulkoministerin yksityishenkilönä yksityishenkilölle lähettämä tekstiviesti merkitsi jotain?

Erityisesti Hesarin tason lasku on näkynyt lehden verkkoversiossa. Onko verkkolehteen liian helppo lisätä uusia uutisia, kun tuntuu, että välillä toimittajat lisäilevät ties mitä pikku-uutisia aikansa kuluksi.

Aivan oma lukunsa ovat sitten suoraan uutistoimistojen tiedotteista kritiikittä tehdyt uutiset, kuten uutinen “tuhansista uusista verkkotunnuksista”, johon on pitänyt jostain kumman syystä sotkea IPv4:n ip-numeroiden loppumisuhka. Ip-numeroiden loppumiseenhan noista uusista verkkotunnuksista ei ole mitään apua. Ennen tällaisten uutisten laittamista lehteen kannattaisikin kysäistä asiaa joltain, joka siitä tietää jotain. Tai kurkata edes Wikipediasta, niin oppisi itsekin. Hesari ei toki ollut ainoa, joka tuon uutisen kohdalla suolsi soopaa. Ainakin Iltalehti ja MTV3 olivat yhtä huolimattomia.

Ei toimittajilta voi tietenkään edellyttää kaikkien alojen asiantuntemusta, mutta ehkä heidän ei sitten pitäisi sellaisia asiantuntijoita esittääkään. On ihmisillä, ehkä myös toimittajilla, ennenkin luotettavia ja asiansa osaavia ystäviä ollut.